ENSIMMÄINEN KOKONAINEN vuoteni Amerikassa lähenee loppuaan. Uskomatonta! Jos mietin hetken, miltä tämä vuosi näyttäisi elokuvana, mitä näkisin?
Ensimmäinen yhteinen asunto ja pieni joulukuusi. Nauretaan niin paljon, että mahaan sattuu. Menemme ystävien luokse kylään, peittelen heidän lapsensa nukkumaan. Hyvää yötä. Uutisia koronasta näkyy joka paikassa. Kauppojen hyllyt ovat tyhjät, osa ihmisistä juoksee silmät lasittuneina, osa luovuttaa kaupan ovella ja kääntyy takaisin parkkipaikalle. Poika ojentaa minulle viimeisen leivän hyllystä ja sanoo: ”Ota sinä tämä, tämä on pehmeämpi”. Ihmisiä kehotetaan pysymään kotona. Ystäväperhe lähtee pois. Kävelen heidän tyhjään asuntoonsa ja joudun miettimään, että olivatko he oikeasti täällä, vai keksinkö heidät. Ikävä ei ymmärrä mitään syytä, eikä selityksiä. Autotiet hiljenevät. Kaupunki hiljenee. Iltakävelyllä näen haamukaupungin. Missä kaikki ovat? Asuuko täällä edes ketään?
Hississä mies kertoo, että kukaan ei pakota häntä pitämään maskia, kukaan ei vie hänen vapauttaan. Opettelen sanomaan ”Have a good one”, vaikka en tiedä mikä se ”good one” on tai mitä sillä tarkoitetaan. Otan tämänkin kirjaimellisesti, koska olen suomalainen.
Ruudussa pyörii video, jossa lukee ”I can’t breathe”. Ihmiset kerääntyvät isoina joukkoina marssimaan, joku huutaa megafoniin ”What do we want?”, ihmiset vastaavat ”Justice”. Rauhallinen marssi loppuu, kun ilta pimenee. Marssijat kävelevät kyltit alas painuneina kotiin. Puhelimeen tulee viesti, että illasta aamuun on ulkonaliikkumiskielto. Katson uutisista, kun kauppojen ikkunoita rikotaan, ihmiset juoksevat kaupoista tavarat kainaloissa, kenkiä, isoja paketteja, edestakaisin. Joku syyttää valkoisia, joku syyttää mustia, joku sanoo, että tämä on monimutkaisempi asia kuin mustavalkoisuus. Tilanne rauhoittuu, mutta tuliko muutosta tai tuliko rauhaa?
Aikaa kuluu. Katson ikkunasta, kun aamuaurinko hehkuu punaisena pilvien takana. Aurinko on kai ylhäällä. Soitan miehelle töihin, koska ulkona haisee savu. Luulen, että taivaalta sataa lunta, mutta se onkin tuhkaa. Putsaan parvekekasveja tuhkasta ja suljen ikkunat. Mietin, mitä seuraavaksi? Mutta ajattelen samalla, että ihan sama, olen valmis. Ulkona on pitkään huono ilma hengittää, joten pysyttelen sisällä. Metsäpalot tulevat ja menevät.
Armenian liput liehuvat autojen ikkunoista. Aina on jotain parannettavaa, ihmiskunta ei ole koskaan valmis. Koronanumerot nousevat ja nousevat. Kaupat pysyvät kiinni, mutta ruuhkat palaavat. Minne kaikki ihmiset ovat matkalla? Lämmin ilma muuttuu kylmäksi yhdessä yössä, talvi on täällä, vaikka päivällä on vielä Suomen kesä. Herään siihen, kun koko huone heiluu, maanjäristys.
Presidentinvaalit. Punainen ja sininen. Syytöksiä ja voitto. Ihmiset juhlivat televisiossa ja kaduilla. Tummaihoinen uutisankkuri herkistyy televisiossa. Usko omasta arvosta ja ihmiskunnan tulevaisuudesta valuu poskia pitkin, ei vaan televisiossa vaan saamassani yksityisviestissä. Unohdin, että on olemassa onnenkyyneleitä, muistitko sinä?
Naapurin nainen etsii kadonnutta kissanpentua jo kolmatta iltaa peräkkäin. Hän vastaa meidän alueen kadonneista eläimistä ja kirjoittelee vihaisia kommentteja Facebookissa mahdollisille kissavarkaille. Talomme edessä olevassa puistossa on suuri puu, jonka alla istuu hiljainen mies pyörätuolissa. Mies on ollut puun alla jo monta päivää. Hylättyjä ja kadonneita. Joka puolella. Yksinäinen mies puistossa kertoo enemmän meistä ihmisistä kuin hänestä.
Haluan antaa onnestani muille, annan sen mitä pystyn. En voi jäädä surkuttelemaan, enkä luovuttaa, koska luovuttaminen ei ole koskaan vaihtoehto asioissa, jotka ovat oikeasti tärkeitä. Illat pimenevät niin kuin Suomessa. Tuntuu talvelta, tuntuu toivolta.
Niina Myllerin kolumni on julkaistu SAM Magazine 4/2020-numerossa joulukuussa 2020.
Niina Myller muutti Pohjois-Karjalasta Los Angelesiin joulukuussa 2019. Saamme seurata hänen ensiaskeleitaan uudessa kaupungissa koko vuoden. Myller on tehnyt työuransa elokuva-ja tv-alalla, EU projekteissa ja luovien alojen yritysten kehittäjänä. Hän on myös intohimoinen kamppailu-urheilija. Niinan menoa voi seurata Instagramissa @niinacarita-nimellä ja www.niinacarita.com-blogissa.