Ko­ke­muk­se­ni Yh­dys­val­lois­ta al­koi mu­sii­kis­ta. 8-vuo­ti­aa­na kan­noin El­vis Pres­leyn le­vyä Teh­taan­ka­dun ala-as­teen por­tai­ta koh­ti luok­kaa ja le­vy­raa­tia. Kai­na­los­sa­ni oli var­ma voit­ta­ja, sil­lä mikä voi­si ol­la pa­rem­pi bii­si kuin Pres­leyn All shook up. Yl­lä­tyk­sek­se­ni luok­ka­ka­ve­ri­ni oli va­lin­nut sa­mai­sen kap­pa­leen, mut­ta suos­tui esit­te­le­mään kil­pai­lus­sa toi­sen El­vik­sen kap­pa­leen. Kum­pi­kaan ei ol­lut lä­hel­lä­kään voit­toa, mut­ta meis­tä tuli eli­ni­käi­set ys­tä­vät ja yh­te­nä mei­tä yh­dis­tä­vä­nä asi­a­na on ai­na ol­lut mu­siik­ki.

En­sim­mäi­sen mat­ka­ni Yh­dys­val­toi­hin tein vas­ta vuon­na 2020. Vai­mo­ni hank­ki mi­nul­le puo­li­vä­ki­sin li­pun nuo­rim­man poi­kam­me ju­ni­o­ri­jää­kiek­ko­jouk­ku­een ys­tä­vyys­mat­kal­le Nash­vil­le Pre­da­tor­sien luok­se. Mat­ka oli­kin kään­teen­te­ke­vä.

Nash­vil­len len­to­ken­täl­tä aja­es­sa­ni val­ta­vaa vuok­ra-au­to­am­me ja ta­vat­tu­a­ni jää­hal­lin kat­so­mos­sa en­sim­mäi­set pu­he­li­aat, kiin­nos­tu­neet ja in­nos­tu­neet ih­mi­set, tun­sin it­se­ni to­del­la ter­ve­tul­leek­si. Mat­kaan mah­tui ju­ni­o­ri- ja NHL-ot­te­lui­den li­säk­si va­paa-ai­kaa, mu­siik­kia Nash­vil­len Bro­ad­wa­yn live-mu­siik­ki­pai­kois­sa sekä ta­paa­mi­sia mui­den per­hei­den kans­sa, jot­ka te­ki­vät ko­ke­muk­ses­ta niin hie­non, et­tä aja­tus pa­luus­ta jäi ky­te­mään.

Ko­tiin pääs­ty­äm­me al­koi en­sim­mäi­sen ro­adt­ri­pim­me suun­nit­te­lu. Mat­kas­ta on­nis­tu­neen teki, et­tä meil­lä oli tee­ma, min­kä ym­pä­ril­le mat­kan ra­ken­sim­me. Rock-mu­sii­kin lä­pi­ko­tai­sin tu­tus­tut­tu­a­ni mu­siik­ki­kiin­nos­tuk­se­ni oli vuo­sien mit­taan laa­jen­tu­nut sen al­ku­juu­ril­le Blu­eg­rass-mu­siik­kiin, jos­sa eri­tyi­sen kiin­nos­ta­vaa on tai­ta­vien soit­ta­jien ja lau­la­jien luo­ma akus­ti­sen mu­sii­kin soun­di, sa­noi­tus­ten ta­ri­nat ja soit­ta­jien vä­li­nen yh­tei­söl­li­syys.

Olin myös al­ka­nut kuun­nel­la ete­läis­ten osa­val­ti­oi­den pik­ku­kau­pun­kien ra­di­oa­se­mia, jois­ta vä­lit­tyi tun­nel­ma, jon­ka ha­lu­sin it­se­kin ko­kea. Erääl­lä pai­kal­li­sel­la ka­na­val­la por­mes­ta­ri kiit­ti vii­koit­tai­ses­sa pu­heen­vuo­ros­saan asuk­kai­ta lah­joi­tuk­sis­ta; oli­han niil­lä saa­tu uu­det jou­lu­va­lot rik­kou­tu­nei­den ti­lal­le. Yh­tei­söl­li­syys, vas­tuu yh­tei­sis­tä asi­ois­ta ja yh­des­sä ko­e­tut on­nis­tu­mi­set te­ki­vät vai­ku­tuk­sen.

Ro­adt­rip­pim­me al­koi New Yor­kin osa­val­ti­os­ta löy­tä­mäs­täm­me Grey­fox-mu­siik­ki­fes­ti­vaa­lis­ta, jos­sa koim­me kun­non kat­tauk­sen pe­rin­ne­mu­siik­kia ja sen uu­dem­pi­a­kin ver­si­oi­ta. Suo­ma­lai­set kä­vi­jät he­rät­ti­vät niin pal­jon mie­len­kiin­toa, et­tä fes­ti­vaa­li­or­ga­ni­saa­ti­on grand old lady saa­pui golf-kär­ryl­lään ta­paa­maan mei­tä. Sitä myös ih­me­tel­tiin, kuin­ka toi­sel­ta puo­lel­ta maa­il­maa tul­lei­na saam­me mi­tään sel­vää ta­ri­nois­ta, joi­ta muu­si­kot la­val­la ker­to­vat. Hy­vät ta­ri­nat ovat ai­na hy­viä ta­ri­noi­ta riip­pu­mat­ta sii­tä, mis­sä kult­tuu­ris­sa on kas­va­nut.

Mat­ka jat­kui koh­ti Vir­gi­ni­an Croo­ked Ro­a­dia Ap­pa­lak­kien pe­rin­ne­mu­sii­kin ta­pah­tu­mien ja paik­ko­jen ym­pä­ril­le 20 vuot­ta sit­ten luo­tua väy­lää, joka kie­mur­te­lee osa­val­ti­on vuo­ris­to­a­lu­eel­la. Mää­rän­pääm­me oli pis­kui­nen kylä sy­väl­lä Ap­pa­lak­kien laak­sos­sa ni­mel­tään Men­do­ta, jos­sa si­jait­see Car­ter Fa­mi­ly Fold. Car­te­rin per­he oli tä­män pe­rin­ne­mu­sii­kin en­sim­mäi­siä me­nes­ty­nei­tä yh­ty­ei­tä, ja hei­dän en­sim­mäi­nen le­vyn­sä il­mes­tyi vuon­na 1927. Joka lau­an­tai Car­ter Fol­dis­sa on edel­leen kon­sert­ti ja tans­si­lat­ti­al­la voi seu­ra­ta kuin­ka pai­kal­li­set clog­gaa­vat. Ja­lat hei­lu­vat edes­ta­kai­sin, mut­ta ylä­var­ta­lo py­syy pai­koil­laan. Har­mit­ta­vas­ti meil­tä meni kau­im­paa saa­pu­nei­den vie­rai­den tit­te­li ohi suun, ja mei­dän si­jaam­me itä­val­ta­lai­nen pa­ris­kun­ta sai lip­pa­la­kit mei­dän ne­näm­me edes­tä.

Men­do­tas­sa Airbnb-isän­tä­pa­ris­kun­tam­me sekä hei­dän ys­tä­vän­sä pai­kal­li­sen The Store -ky­lä­kau­pan pi­tä­jät ovat nyt vuo­sien mit­taan tul­leet tu­tuik­si. Ky­lä­kau­pas­sa on ta­pa­na teh­dä pa­la­pe­le­jä, kun on hil­jais­ta. Sii­nä sa­mal­la käy­dään läpi ky­län kuu­lu­mi­set, seu­raa­van ky­lä­ko­kouk­sen asi­a­lis­ta ja mah­dol­li­set eri­mie­li­syy­det. Kun heil­le sel­vi­si mu­siik­ki­kiin­nos­tuk­se­ni, isän­tä, joka oli en­ti­nen muu­sik­ko, haki ko­to­aan au­to­har­pun ja saim­me kuul­la kau­nii­ta sä­vel­miä. Mi­nut myös vie­tiin lä­hel­lä asu­van Blu­eg­rass-le­gen­dan Bill Clif­to­nin ko­tiin kah­vil­le. Tu­li­ai­sik­si veim­me ky­lä­kau­pas­ta it­se teh­tyä ome­na­pii­rak­kaa.

Meil­le mie­leen­pai­nu­vim­mat het­ket ovat ne ih­mis­ten kans­sa ko­e­tut jut­tu­tuo­ki­ot ja nau­re­tut nau­rut, jois­ta riit­tää muis­tel­ta­vaa pit­kin vuot­ta. Ne ly­hy­et tai pi­dem­mät koh­taa­mi­set, jot­ka joko jää­vät sii­hen tai joh­ta­vat kut­suun ko­tiin ja pit­kä­ai­kai­sem­paan ys­tä­vyy­teen. Mi­kään ei ni­mit­täin voi­ta, kun ex tem­po­re -poik­ke­a­mi­nen pie­nen ken­tuc­ky­lais­ky­län pai­kal­lis­mu­se­oon ve­nyy­kin mo­ni­tun­ti­sek­si va­paa­eh­toi­se­na toi­mi­van op­paan ha­lu­tes­sa esi­tel­lä mu­se­on jo­kai­sen kol­kan. Eni­ten on jää­nyt har­mit­ta­maan ne ker­rat, jol­loin sa­tun­nai­nen tut­ta­vuus tai Airbnb-isän­tä­pa­ri on kut­su­nut la­sil­li­sel­le kuis­til­leen tai te­at­te­riin, em­me­kä jos­tain syys­tä ole men­neet. Olem­me­kin päät­tä­neet, et­tä täs­tä läh­tien, jos joku kut­suu, me me­nem­me ai­na.

Vii­me syk­sy­nä huo­ma­sin Suo­men Blu­eg­rass-mu­sii­kin yh­dis­tyk­sen il­moi­tuk­sen, jos­sa ha­et­tiin ke­sä­kuun alus­sa nyt 35:ttä ker­taa jär­jes­tet­tä­väl­le Root­sin­pyh­tää-fes­ti­vaa­lil­le ve­tä­jää. Hain, tu­lin va­li­tuk­si ja sain en­sim­mäis­tä ker­taa ol­la mu­ka­na jär­jes­tä­mäs­sä Ap­pa­lak­kien pe­rin­ne­mu­sii­kin fes­ta­rei­ta. Puit­teet Ström­for­sin ruu­kil­la ovat upe­at ja tun­nel­ma suo­ma­lais­ten ja ul­ko­maa­lais­ten soit­ta­jien kes­ken oli lois­ta­va.

Täs­tä­kin ta­pah­tu­mas­ta jäi mie­leen mu­siik­ki ja ih­mi­set, jot­ka oli­vat ko­koon­tu­neet yh­tei­sen asi­an ym­pä­ril­le ja jot­ka loi­vat in­no­kas­ta, ilois­ta, roh­ke­aa tun­nel­maa. Ku­ten ta­paan kuu­luu, var­si­nais­ten kon­sert­tien ai­ka­na ja jäl­keen ruuk­ki­a­lu­eel­la kuul­tiin Blu­eg­rass-ja­me­ja, jois­sa jo­kai­nen tai­tu­ri vuo­ro­tel­len esit­te­lee tai­to­jaan ja muut sä­es­tä­vät, esiin­ty­jää tu­kien.

Tä­hän as­ti­sis­ta ke­sä­lo­ma­reis­suis­ta on jää­nyt sen ver­ran uu­sia tut­tu­ja ja jopa ys­tä­viä, et­tä koen, et­tä mi­nun Ame­ri­kan seik­kai­lut ovat vas­ta alus­sa. Edes­sä on taas läh­tö sin­ne ja täl­lä ker­taa vä­hän pi­dem­mäk­si ai­kaa.

***

Mik­ko Oja on muo­toi­li­ja ja si­sus­tu­sark­ki­teh­ti sekä Suo­men blu­eg­rass-mu­sii­kin yh­dis­tyk­sen va­ra­pu­heen­joh­ta­ja.Voit tu­tus­tua tar­kem­min suo­ma­lai­seen blu­eg­rass-mu­siik­ki­kult­tuu­riin Suo­men Blu­eg­rass-mu­siik­ki yh­dis­tyk­sen si­vuil­la.