Mitä kulttuurisodat Yhdysvalloissa oikeastaan ovat? Tutkin väitöskirjassani amerikkalaisten juutalaisten osallistumista kulttuurisotiin Obaman presidenttikaudella. Kun kerron aiheestani jollekin, usein ensimmäinen kysymys on, miten määrittelen kulttuurisodat. Termi on kutkuttava ja huomion herättävä, mutta ei ole täysin selvää, mitä sillä missäkin yhteydessä tarkoitetaan. Tarjoan tässä kirjoituksessa ajatuksia kulttuurisodan määrittelystä.
Lähden liikkeelle professori Stephen Protherosta, joka muotoilee verrattain pätevän, neliosaisen kulttuurisotien määrittelyn hieman raflaavasti otsikoidussa kirjassaan Why liberals win (Even when they lose elections) vuodelta 2016.
Hänen mukaansa kulttuurisodat
a) ovat julkisia kiistoja, jotka tapahtuvat yleisillä ja yhteiskunnallisilla foorumeilla,
b) koskevat moraalisia, uskonnollisia ja kulttuurisia aiheita, eivätkä esimerkiksi suoranaisesti taloudellisia kysymyksiä,
c) linkittyvät kysymykseen siitä, kuka tai mikä on ”oikeasti amerikkalaista” (truly American) ja
d) ovat kiivaita ja rajuja kiistoja, joihin liittyy ajatus siitä, että vastapuoli ei ainoastaan ole eri mieltä, vaan sen aatteet ja tavoitteet muodostavat uhan koko kansakunnalle. Protheron määritelmä on hyvä lähtökohta, mutta ei vielä täysin tyhjentävä vastaus alussa esitettyyn kysymykseen.
Kulttuurisota vai kulttuurisodat?
Pitäisikö kulttuurisodista puhua yksikössä vai monikossa? Sodan ajatellaan tavallisesti koostuvan monista taisteluista. Siinä mielessä tuntuisi loogiselta, että olisi yksi suuri kulttuurisota, jonka alla käydään monia (kulttuuri)taisteluita. Tutkimuksessa kuitenkin puhutaan usein kulttuurisodista monikossa. Tällöin ajatellaan, että esimerkiksi kiista samaa sukupuolta olevien oikeudesta avioliittoon on yksi kulttuurisota, ja keskustelu orjuuden historiaan liittyvien patsaiden poistamisesta on toinen kulttuurisota.
Kiistojen eriyttäminen erillisiksi kulttuurisodiksi on perusteltua siinä mielessä, että vaikka tuntuisi houkuttelevalta katsoa kaikkia kiistoja ja niiden osapuolia yhtenä kokonaisuutena, todellisuudessa osapuolet eivät aina koostu samoista tai samanlaisista tahoista. Pidän siis monikon käyttöä perustellumpana vaihtoehtona, vaikka onkin todettava, että 2010-luvun edetessä eri kiistojen osapuolet jonkin verran yhtenäistyivät. Tämä johtui osaltaan sosiaalisen median kiihdyttämästä polarisaatiosta ja liberaalilla puolella intersektionaalisesta ajattelutavasta, jonka myötä eri ryhmien tavoitteet kietoutuivat aiempaa vahvemmin yhteen.
Ilmiö, jonka nykyisin ymmärrämme kulttuurisotina, alkoi muodostua 1960-luvulla, jolloin kansalaisoikeusliikkeen, feminismin ja muun identiteetteihin pohjautuvan aktivismin myötä sai muotonsa niin sanottu uusi vasemmisto (New Left). Uuden vasemmiston aatteelliseksi vastapuoleksi muotoutui 1970-luvun aikana neokonservatismi, joka nousi pettymyksestä uutta vasemmistoa kohtaan. Se yhdisti aatteita oikealta ja vasemmalta, eli käytännössä vastusti valtiollista pakottamista, kannatti joltain osin hyvinvointivaltion palveluita ja näki vapaan markkinatalouden keskeisenä osana toimivaa yhteiskuntaa. Nämä kaksi ryhmää muodostuivat aatteellisesti kulttuurisodan keskeisiksi vastapuoliksi 1980- ja 1990-luvuilla, joita kulttuurisotien historiaa tutkinut professori Andrew Hartman pitää kiihkeimpänä kulttuurisotien aikakautena.
Yksittäisinä merkkipaaluina kulttuurisotakeskustelun historiasta nostetaan usein James Davison Hunterin tutkimus Culture Wars (1991), joka aloitti akateemisen keskustelun kulttuurisodista, sekä Pat Buchananin puhe republikaanien kansallisessa puoluekokouksessa presidentinvaalien alla vuonna 1992. Siinä Buchanan sanoitti ja samalla toisaalta määritti kulttuurisotaa kiistojen kiihkeimpien vuosien keskellä: "My friends, this election is about more than who gets what. -- There is a religious war going on in this country. It is a cultural war, as critical to the kind of nation we shall be as was the Cold War itself, for this war is for the soul of America. And in that struggle for the soul of America, Clinton & Clinton are on the other side, and George Bush is on our side."
2000-luvun alun tyvenestä kohti 2010-luvun somemyrskyjä
Karrikoidusti sanoen 2000-luvun alun akateemisen keskustelun kulttuurisodista voisi tiivistää siihen, että tutkija toisensa perään julisti ne päättyneiksi. Tätä näkemystä myös Andrew Hartman kannatti kirjansa A War for the Soul of America: A History of the Culture Wars ensimmäisessä versiossa vuonna 2015. Obaman presidenttikaudella samansuuntaiset kiistat nostivat kuitenkin taas enemmän päätään, mutta uusin tavoin ja ennen kaikkea uudella foorumilla: sosiaalisessa mediassa ja muilla internet-alustoilla. Nämä kiistat kietoutuivat suurilta osin keskusteluun sananvapauden ja vihapuheen suhteesta ja niiden määrittelystä.
Yksi viime vuosien näkyvimmistä yhteiskunnallisista liikkeistä Yhdysvalloissa on ollut Black Lives Matter. Sen ympärillä sosiaalisessa mediassa käytyä keskustelua voisi mahdollisesti pitää selkeänä kulttuurisodan ilmentymänä, mutta onko siinä oikeastaan kysymys kulttuurisodasta?
Stephen Protheron määritelmään peilaten rakenteellisessa rasismissa ei ole kysymys vain moraalisista ja aatteellisista kysymyksistä, vaan myös siitä, minkälaisissa olosuhteissa rasismista kärsivät ihmiset käytännössä elävät elämäänsä. Kulttuurisotien osana voi nähdäkseni pitää keskusteluja siitä, millä tavoin sorrettujen ryhmien historiaa tulisi käsitellä julkisesti, ja millä tavalla ongelmalliseen historiaan liittyviä symboleja ja muistomerkkejä, kuten patsaita, kohdellaan nykymaailmassa. Sen sijaan keskustelua siitä, mitä yhteiskunnallisia muutoksia tulisi käytännössä tehdä eri ryhmien syrjäytymisen estämiseksi ja yhteiskunnallisen ja taloudellisen tasa-arvon saavuttamiseksi, ei voi pitää vähättelevässä mielessä ”pelkkänä kulttuurisotana”. Rajat näiden keskustelujen välillä ovat tietysti häilyviä, kun aatteelliset ja käytännölliset kysymykset limittyvät toisiinsa.
Kohti uutta Obaman ajan kulttuurisotien määrittelyä
Kulttuurisotien määritteleminen on haastavaa, mutta on selvää, että ne eivät kadonneet uudelle vuosituhannelle tultaessa. Ne alkoivat 2010-luvun alkupuolella ottaa uusia muotoja, ja jatkavat kehittymistään edelleen 2020-luvulla. Mutta miten juuri 2010-luvun kulttuurisodat tulisi määritellä? Oma määritelmäni on seuraavanlainen:
Kulttuurisodat ovat yhteiskunnallisia kiistoja ja keskusteluja, jotka liittyvät näkemyseroihin kulttuuria, moraalia ja arvoja koskevissa kysymyksissä konservatiivi-liberaali-akselilla. Käytännössä ne koskevat useimmiten erilaisten sorrettujen tai huonossa asemassa olevien ryhmien oikeuksia: toisaalta sitä, millä tavalla ryhmien tilannetta tulisi parantaa, mutta usein myös sitä, millä tavoin aiheesta tulisi käydä julkista keskustelua. Nähdäkseni olennaisin kulttuurisodan ilmentymä 2010-luvulla oli pääosin internet-alustoilla tapahtunut kiista vihapuheen ja sananvapauden suhteesta, mikä linkittyi vahvasti keskusteluun eri ryhmien yhteiskunnallisesta asemasta.
Keskustelut muun muassa rasismista, alkuperäiskansojen oikeuksista, Israelin hallinnon kritisoinnista sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokemasta syrjinnästä linkittyivät laajemmin intersektionaalisen ajattelun valtavirtaistumiseen, jonka myötä eri ryhmien tavoitteista tuli kaikille yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ajaville yhteisiä. Internet-aikana kulttuurisodista tuli entistä näkyvämpiä ja sosiaalisessa mediassa niihin pystyi osallistumaan kuka tahansa, mikä muutti niiden luonnetta ja tyyliä osittain kärkkäämpään suuntaan.
Kun väitöskirjani on valmis, määritelmäni on todennäköisesti jo muuttunut ja tarkentunut. Mitä mieltä sinä olet?
***
Olli Saukko (teologian maisteri) on kirkkohistorian väitöskirjatutkija Helsingin yliopistosta. Hänen monitieteinen väitöskirjansa käsittelee amerikkalaisia juutalaisia ja kulttuurisotia Obaman ajan Yhdysvalloissa, ja se liikkuu uskonnontutkimuksen, kirkkohistorian ja Pohjois-Amerikan tutkimuksen aloilla. Hän on laajasti kiinnostunut amerikkalaisesta uskonnollisuudesta ja yhteiskunnan polarisaatiosta. Hän on aiemmin kirjoittanut muun muassa Vartija-lehteen ja hänen artikkelinsa "Amerikkalaiset juutalaiset, Obaman perintö ja Yhdysvaltain presidentinvaalit Commentary-lehdessä 2015–2016" julkaistaan Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirjassa tammikuussa 2022. Hänet tavoittaa osoitteesta olli.saukko@helsinki.fi.
Asiantuntija-artikkeli on osa Finnish American Associationin (FASA) SAM Magazinelle kirjoittamaa ajankohtaista Yhdysvallat-kolumnisarjaa.
