Yhdysvaltain alkuperäiskansojen naiset kohtaavat elämässään väkivaltaa, katoavat tai joutuvat murhan uhriksi suhteettoman usein. Ilmiö on koskettanut alkuperäiskansoja jo pitkään, mutta vasta viime vuosina se on noussut laajemmassa julkisessa keskustelussa esiin. Kyse on monisyisestä kriisistä, jonka juuret juontavat kauas asutuskolonialismin historiaan.
Toukokuussa muistetaan kadonneita ja
murhattuja alkuperäiskansojen naisia
Toukokuun viidentenä päivänä Yhdysvalloissa vietetään alkuperäiskansoihin kuuluvien kadonneiden ja murhattujen naisten ja tyttöjen päivää. Sen tarkoitus on nostaa tietoisuutta alkuperäiskansojen naisten kokemasta väkivallasta, katoamisista ja murhista. Ilmiö tunnetaan yleisimmin lyhenteellä MMIW, joka tulee sanoista Missing and Murdered Indigenous Women.
Yhdysvaltain oikeusministeriön selvitysten mukaan alkuperäiskansaan kuuluva nainen joutuu kaksi kertaa todennäköisemmin raiskauksen tai seksuaalisen ahdistelun uhriksi verrattuna kaikkiin muihin etnisiin ryhmiin ja yli 80 prosenttia alkuperäiskansaan kuuluvista naisista on kokenut elämässään väkivaltaa. On myös havaittu, että joissakin reservaateissa naisten riski joutua murhan uhriksi on kymmenkertainen kansalliseen keskiarvoon verrattuna.
Naisten katoamiset tai murhat kytkeytyvät usein seksuaaliseen väkivaltaan ja hyväksikäyttöön. Selkeä enemmistö naisia kohtaan tehtyjen rikosten tekijöistä on alkuperäiskansoihin kuulumattomia miehiä.
Katoamisia tapahtuu ympäri Yhdysvaltoja sekä reservaateissa että niiden ulkopuolella. Yksi merkittävä tekijä vaikuttaa olevan öljyteollisuus, sillä katoamisia tapahtuu erityisesti vesisärötysalueilla ja öljyputkien rakennusalueilla. Teollisuus muuttaa alueen demografiaa tuoden sinne paljon miehiä. Kansalaisaktivistit puhuvat alueista ”miesleireinä”, joissa seksikauppa ja raiskaukset ovat yleisiä.
Kolme kertaa kadonneet
Kukaan ei tiedä, kuinka paljon kadonneita tai murhattuja naisia tarkalleen on, sillä ei ole yhtä liittovaltion tietokantaa, johon kirjattaisiin kaikki tapaukset. Kadonneiden etninen tausta on eri tietokannoissa usein puutteellisesti tilastoitu, minkä takia alkuperäiskansoihin kuuluvia ei pystytä yksilöimään tilastoista.
Lisäksi tiedonkulku eri virastojen välillä on ongelmallista. Esimerkiksi reservaatissa asuvan henkilön voi olla hyvin vaikeaa saada tietoja reservaatin ulkopuolella kadonneesta läheisestään.
Myös rikostutkinnassa on haasteita, jotka liittyvät heimojen ja osavaltion tai valtion lainkäyttövaltuuksiin. Heimojen hallinnot eivät ole saaneet nostaa syytteitä heimoon kuulumattomia ihmisiä vastaan heidän alueellaan tehdyistä rikoksista ja siksi monet rikokset ovat jääneet myös syyttämättä.
Suurta osaa katoamistapauksista ei uutisoida mediassa. Urban Indian Health Instituten (UIHI) tekemän raportin mukaan kadonneista naisista kirjoitetaan usein myös uhria syyllistävään ja negatiivisia stereotyyppejä vahvistavaan sävyyn. UIHI:n mukaan alkuperäiskansojen naiset katoavatkin itse asiassa kolme kertaa: ensin tosielämässä, sitten tilastoissa ja mediassa.
Juurisyynä asutuskolonialismi
Alkuperäiskansojen aktivistien käyttämä symboli MMIW-kriisille on punainen kädenjälki suun edessä – se kuvastaa alkuperäiskansojen naisten ääntä, joka on pitkään jäänyt kuulumattomaksi tai tullut vaiennetuksi. Heidän mielestään kriisin juurisyynä on vuosisatoja jatkunut asutuskolonialismi sekä sen yhä jatkuvat ja moninaiset vaikutukset alkuperäiskansojen naisten yhteiskunnalliseen asemaan ja elämään.
Asutuskolonialismin voi määritellä kolonialismin muodoksi, jossa asuttajien tavoitteena on korvata alkuperäisasukkaat, ottaa hallintaan heidän maansa ja tehdä siitä omansa. Historioitsija Patrick Wolfen mukaan asutuskolonialismi perustuu eliminoinnin logiikalle ja se voi pitää sisällään monenlaisia toimia, kuten etnistä puhdistusta, raiskausta, maa-alueiden jakoa, pakkosterilisointia ja lasten erottamista vanhemmistaan.
Yhdysvallat on kohdistanut historian saatossa alkuperäiskansoihin lukuisia asutuskolonialistisia toimia, jotka ovat monin tavoin heikentäneet kansojen elinoloja ja kulttuuria. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella harjoitetulla assimilaatiopolitiikalla pyrittiin häivyttämään alkuperäiskansojen elintapaa ja sulauttamaan heidät osaksi valtaväestöä.
Karu esimerkki sulauttamispolitiikasta on asuntolakoulut, joihin lapset vietiin pois kodeistaan ja vieraannutettiin omasta kielestään, kulttuuristaan ja perheestään. Yhdysvalloissa toimi historian saatossa yli 350 asuntolakoulua.
Myöhemmin 1950- ja 1960-luvuilla Bureau of Indian Affairs -virasto ajoi laajasti alkuperäiskansojen lasten adoptointia valtaväestön perheisiin – adoptoinnin ajateltiin pelastavan niin sanotut unohdetut lapset reservaateista. Alkuperäiskansojen naisia myös sterilisoitiin tahdonvastaisesti 1960- ja 1970-luvuilla, mitä perusteltiin köyhyyden vähentämisellä.
Sulauttamispolitiikka, perheiden rikkominen sekä naisten lisääntymisterveyteen ja vanhemmuuteen puuttuminen ovat heikentäneet alkuperäiskansojen yhteisöjä ja naisten asemaa, joka tutkijoiden mukaan oli monissa heimoissa arvostettu ja vakiintunut. Esimerkiksi Navajo-naiset omistivat lampaita, mikä nähtiin yhteisössä merkkinä vauraudesta ja statuksesta.
Historiallinen sorto heijastuu yhä tänä päivänä asenteissa alkuperäiskansojen naisia kohtaan. Naisten kaltoinkohtelu sekä rikosten ja katoamisten selvittämättä jättäminen vaientavat naisia yhä kuten sulauttamispolitiikka aiemmin. Monen mielestä MMIW-kriisi onkin yksi traumaattinen vaihe asutuskolonialismin jatkumossa.
Kohti muutosta
Viime vuosina MMIW-kriisiä on pyritty ratkaisemaan lakiuudistuksilla. Lait, kuten Savanna’s Act ja Not Invisible Act, tähtäävät siihen, että alkuperäisväestön naisten katoamisia tilastoitaisiin kattavammin, ja että yhteistyö ja tiedonkulku alkuperäiskansojen, osavaltioiden ja valtion välillä toimisi paremmin.
Tänä keväänä presidentti Joe Biden allekirjoitti uuden päivityksen Violence Against Women Act -lakiin. Päivityksen on tarkoitus entistä paremmin mahdollistaa sitä, että heimojen mailla tehdyistä rikoksista voidaan nostaa syytteet myös ei-heimoihin kuuluvia ihmisiä vastaan.
Sisäministeri Deb Haalandin johdolla perustettiin myös vuonna 2021 yksikkö, jonka tarkoitus on tuoda lisää resursseja ja johtajuutta sekä vanhojen että uusien MMIW-tapausten tutkintaan. Laguna Pueblo -kansaan kuuluva Haaland valittiin vuonna 2018 edustajainhuoneeseen historian ensimmäisenä alkuperäiskansaan kuuluvana naisena yhdessä Sharice Davidsin kanssa.
Alkuperäiskansojen naiset ja yhteisöt ovat olleet MMIW-kriisin tunnetuksi tekemisessä ja sen ratkomisessa muutenkin keskeisessä roolissa. Esimerkiksi vastauksena tilastointiongelmiin alkuperäiskansaan kuuluva väitöskirjatutkija Annita Lucchesi on koonnut kattavan MMIW-tietokannan.
Tarve asutuskolonialismin historian kriittiselle tarkastelulle
Lakimuutosten ja politiikkatoimien lisäksi Yhdysvalloissa tarvitaan asutuskolonialistisen historian kriittistä tarkastelua. Tässä on monipuolisella historiantutkimuksella tärkeä rooli – tutkimus toimii yhteiskunnallisen keskustelun taustoittajana sekä edistää nykypäivän ilmiöiden syvällistä ymmärrystä.
Kanadassa, jossa MMIW-kriisi koskettaa myös alkuperäiskansoja, tehtiin ilmiöstä laaja kansallinen tutkimus. Kolme vuotta kestäneen tutkimuksen pohjalta julkaistiin vuonna 2019 loppuraportti, joka sisältää 230 suositusta ongelman ratkaisemiseksi. Raportissa ilmiöstä puhutaan kanadalaisena kansanmurhana. Ehkä tulevaisuudessa myös Yhdysvallat tarttuu MMIW-kriisiin yhtä painavin ottein.
Odotettu ja toiveikkuutta herättävä uutinen kuultiin kesällä 2021, kun sisäministeri Haaland ilmoitti, että liittovaltio aloittaa viimein tutkimuksen asuntolakouluista ja niiden aiheuttamasta ylisukupolvisesta traumasta. Nähtäväksi jää, millainen yhteiskunnallinen vaikutus selvityksellä on ja miten alkuperäiskansat ottavat sen vastaan. Selvitys on kuitenkin askel oikeaan suuntaan asutuskolonialistisen menneisyyden kohtaamisessa.
***
Iina Hakola (FM) on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Hän käsitteli pro gradu -työssään naisten kirjoittamia matkakertomuksia ja muistelmia Yhdysvaltojen lännestä ja Intiasta. Väitöskirjassaan hän tutkii naisreformistien ja alkuperäiskansojen välisiä suhteita ja toimintaa 1800-luvun lopun Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä hän työskentelee myös SAM Helsingin koordinaattorina.
Asiantuntija-artikkeli on osa Finnish American Associationin (FASA) SAM Magazinelle kirjoittamaa Yhdysvallat-aiheista kolumnisarjaa.