Kah­dek­san Wis­con­si­nis­sa vie­te­tyn vuo­den jäl­keen pa­la­sin Suo­meen syys­kuus­sa. Toin mu­ka­na­ni yh­dys­val­ta­lai­sen mie­he­ni Ty­le­rin ja kak­si toi­sel­la puo­lel­la maa­pal­loa syn­ty­nyt­tä las­tam­me. Täs­sä ko­lum­nis­sa ker­ron, mi­ten elä­mäm­me on läh­te­nyt käyn­tiin Suo­mes­sa muu­tok­sien saat­ta­ma­na – ter­ve­tu­loa mu­kaan!

Viimeiset hetket Wisconsinissa

Olim­me val­mis­tel­leet Suo­mi-muut­to­am­me noin vuo­den ver­ran, ja ke­sän 2024 lop­pua koh­den vauh­ti sen kuin kiih­tyi. Vaik­ka hen­ki­nen val­mis­tau­tu­mi­nen ja vi­ral­lis­ten asi­oi­den hoi­ta­mi­nen oli aloi­tet­tu ajois­sa, vii­mei­set päi­väm­me Wis­con­si­nis­sa tun­tui­vat ku­lu­van sil­män­rä­päyk­ses­sä.

Oli yl­lät­tä­vää, kuin­ka pal­jon ai­kaa ku­lui asi­oi­hin, joi­ta ei voi­nut hoi­taa pois al­ta hy­vis­sä ajoin: esi­mer­kik­si au­to­jen myyn­ti, mu­kaan otet­ta­vien asi­oi­den pak­kaa­mi­nen ja Wis­con­si­niin jää­vien ta­va­roi­den jär­jes­te­ly. Jä­tim­me omis­tu­sa­sun­tom­me vuok­ral­le, ja kos­ka vuok­ra­lai­se­nam­me toi­mii Ty­le­rin äi­ti, saim­me jä­tet­tyä suu­ren osan omai­suu­des­tam­me ta­lom­me kel­la­riin säi­löön. Vaik­ka tämä ke­ven­si val­mis­te­lu­kuor­maa, käy­tän­nön asi­oi­den lis­ta vai­kut­ti kas­va­van ly­he­ne­mi­sen si­jaan.

Vii­mei­set ko­ti­päi­väm­me ku­lui­vat lä­hin­nä poh­ties­sa, oli­ko pää­tök­sem­me oi­kea ja mi­ten iki­nä tu­li­sim­me sel­vi­ä­mään muu­tos­ta. Läh­tö­päi­vä su­jui kui­ten­kin yl­lät­tä­vän hy­vin, vaik­ka hy­väs­tien sa­no­mi­nen Ty­le­rin van­hem­mil­le ja naa­pu­reil­lem­me oli to­del­la vai­ke­aa, ei­kä kyy­ne­lil­tä sääs­tyt­ty. Ty­le­rin isä oli vuok­ran­nut meil­le mi­ni­bus­sin len­to­päi­vää var­ten, jot­ta kuu­si mat­ka­lauk­ku­am­me, kä­si­mat­ka­ta­va­ram­me ja mat­kus­ta­jat is­tui­mi­neen mah­tui­si­vat mu­kaan. Pääs­ty­äm­me moot­to­ri­tiel­le nok­ka koh­ti Chi­ca­gon O’Hare-len­to­kent­tää, pa­ko­kau­hu al­koi hel­pot­taa.

Mat­ka su­jui lep­poi­sas­ti, kun­nes len­to­ken­täl­le saa­vut­tu­am­me mi­ni­bus­si ei mah­ta­nut­kaan kor­keu­ten­sa ta­kia vä­li­ai­kais­ten park­ki­jär­jes­te­lyi­den park­ki­hal­liin si­säl­le. Kier­ret­ty­äm­me ter­mi­naa­li­a­lu­een kol­me ker­taa, mei­dän oli pak­ko park­kee­ra­ta drop off-tak­si­pai­kal­le ja kai­ken li­säk­si vie­lä han­di­cap-pai­kal­le. Pi­kais­ten len­to­kent­tä­hy­väs­tien jäl­keen mat­kam­me Suo­mea koh­ti al­koi oi­ke­as­ti.

Ensimmäiset askeleet Suomessa

En­sim­mäi­set päi­väm­me Es­poos­sa me­ni­vät aset­tu­es­sa, al­kuin­nos­tuk­ses­sa ja kau­pois­sa kier­rel­les­sä. Haim­me Ike­as­ta en­sim­mäi­sen sat­sin käyt­tö­ta­va­raa, siir­te­lim­me huo­ne­ka­lu­ja, ja näin asun­tom­me al­koi saa­da oman il­meen­sä. Jet lag al­koi hel­pot­taa kol­man­te­na yö­nä, kun taa­pe­ron kans­sa ei tar­vin­nut ol­la he­reil­lä enää kel­lo 4 aa­mu­yös­tä as­ti.

Ruo­ka­kau­pas­sa käyn­ti on ai­van eri­lai­nen ko­ke­mus kuin Suo­mi-lo­mil­la, kun ruo­ka­tuot­tei­ta kat­so­es­sa pi­tää oi­ke­as­ti poh­tia, mil­lais­ta ja mi­ten ruo­kaa lai­te­taan eri­lai­sis­ta tuot­teis­ta. Lo­mail­les­sa tä­hän ei tar­vin­nut kiin­nit­tää pal­joa huo­mi­o­ta, vaan on voi­nut ki­pit­tää suo­raan herk­kuo­sas­tol­le. On ol­lut mie­len­kiin­tois­ta löy­tää unoh­tu­nei­ta tuot­tei­ta hu­na­jab­roi­le­ris­ta val­ko­si­pu­lic­hi­li­kas­tik­kee­seen ja maus­tet­tuun ruo­ka­ker­maan. Li­säk­si on haus­ka huo­ma­ta, mi­ten osa ai­em­mis­ta suo­si­keis­ta ei enää miel­ly­tä, ja kuin­ka ai­ka on kul­lan­nut muis­tot. Uu­sien tuot­tei­den ko­kei­le­mi­nen on ol­lut jän­nit­tä­vää ja on ol­lut ilah­dut­ta­vaa huo­ma­ta, kuin­ka osa chili-ni­me­tyis­tä tuot­teis­ta ovat oi­ke­as­ti tu­li­sia!

Kun ai­ka­e­ro­vä­sy­myk­ses­tä oli pääs­ty, huo­mio kään­tyi jäl­leen pa­pe­ri­so­taan. Il­moi­tim­me en­sin ame­rik­ka­lais­mie­he­ni Suo­meen saa­pu­mi­ses­ta Digi- ja vä­es­tö­vi­ras­tol­le (DVV). Tä­män jäl­keen va­ra­sim­me ajan DVV:n asi­a­kas­pal­ve­luun, jot­ta saim­me Ty­le­ril­le suo­ma­lai­sen hen­ki­lö­tun­nuk­sen ja ko­ti­paik­ka­kun­nan.

En­sim­mäi­nen va­paa ai­ka oli kol­men vii­kon pääs­sä, jo­ten tä­män ai­kaa kaik­ki muu by­rok­ra­tia sei­soi – tur­haut­ta­vaa! Sit­ten oli vuo­ros­sa Kela-asi­oin­ti, TE-toi­mis­to­käyn­ti, suo­ma­lai­sen hen­ki­lö­kor­tin nou­ta­mi­nen po­lii­si­a­se­mal­ta ja vie­lä (tä­män het­ken tie­don mu­kaan) vii­mei­si­nä pank­ki­ti­lin avaa­mi­nen ja suo­ma­lai­sen ajo­kor­tin ha­ke­mi­nen. Te­ke­mis­tä ja sel­vi­tet­tä­vää on riit­tä­nyt vä­hän lii­kaa­kin. Tä­hän pääl­le lap­sem­me aloit­ti­vat päi­vä­ko­din, ja minä uu­den työn. Ei ih­me, et­tä pääs­sä pyö­ri nuk­ku­maan men­nes­sä, ja ai­ka, jota odo­tin ”lo­mai­lu­na” Suo­meen saa­pu­mi­sen jäl­keen, oli­kin yl­lät­tä­vän hek­tis­tä ja stres­saa­vaa.

Huomioita elämästä ja olemisesta Suomessa

Suu­rim­pi­na eroi­na jo­ka­päi­väi­seen elä­määm­me Wis­con­si­nis­sa voin nos­taa liik­ku­mi­sen pai­kas­ta toi­seen, ruu­an ja hin­ta­ta­son.

Vaik­ka jul­kis­ten käy­tös­sä liik­ku­mi­seen me­nee omaa au­toa huo­mat­ta­van enem­män ai­kaa, tun­tuu vie­lä ai­na­kin hel­pot­ta­val­ta, et­tei ole tar­vin­nut huo­leh­tia au­toon liit­ty­vis­tä kus­tan­nuk­sis­ta, huol­lois­ta ja ren­kai­den­vaih­dois­ta. On mu­ka­vaa, et­tä las­ten­vau­nu­jen kans­sa jul­ki­sis­sa liik­ku­es­sa van­hem­pi pää­see il­mai­sek­si ei­kä Ash­ton­kaan tar­vit­se vie­lä omaa lip­pu­aan. Jul­kis­ten käyt­tö ja päi­vä­ko­tiin kä­ve­ly ovat myös roh­kais­seet per­het­täm­me hyö­ty­liik­ku­maan – kah­den kuu­kau­den to­tut­te­lun jäl­keen bus­sil­ta ko­tiin kä­ve­ly (ylä­mä­keen!) tai kä­vel­len kau­pas­sa käyn­ti ei­vät tun­nu enää lä­hes­kään yh­tä ras­kail­ta kuin en­sim­mäi­si­nä viik­koi­na.

Yri­täm­me ope­tel­la muis­ta­maan myös kan­ta­pään kaut­ta, kuin­ka ruo­ka-ai­nek­set käyt­täy­ty­vät Suo­mes­sa täy­sin eri ta­val­la kuin Yh­dys­val­lois­sa. Lä­hin­nä niin, et­tä tuo­re­tuot­teet oi­ke­as­ti pi­laan­tu­vat pa­ras­ta en­nen -päi­vä­mää­rää tai säi­lyy avat­tu­na -mer­kin­nän mu­kai­ses­ti. Jää­kaa­pis­ta on löy­ty­nyt har­mil­li­ses­ti kok­ka­reis­ta mai­toa ja kaa­pis­ta ho­meis­ta lei­pää. Vaik­ka van­he­ne­maan pääs­syt­tä ruo­kaa on ikä­vä heit­tää pois, loh­dut­tau­dum­me aja­tuk­sel­la, et­tä tämä on sel­vä merk­ki sii­tä, et­tä säi­lön­tä­ai­nei­ta ei tun­ge­ta tuot­tei­siin Yh­dys­val­to­jen mit­ta­kaa­vas­sa. Plus­saa tu­lee myös sii­tä, et­tä bi­o­jä­te on help­po kier­rät­tää.

Muu­tos­sa ku­luu ai­na yl­lät­tä­vän pal­jon ra­haa, ja sik­si täl­lä het­kel­lä tun­tuu, et­tä mo­net tuot­teet ovat yl­lät­tä­vän kal­lii­ta. So­ke­ri­ve­ros­ta saan har­mai­ta hiuk­sia, kun ihan joka kau­pas­sa käyn­nin yh­tey­des­sä ei viit­si os­taa suk­laa­le­vyä, ja ruo­ka­pak­kauk­set ovat usein Yh­dys­val­to­jen vas­taa­via pie­nem­piä. Myös le­lut ja las­ten­vaat­teet ovat huo­mat­ta­vas­ti hin­nak­kaam­pia. Olem­me ai­kam­me ku­luk­si teh­neet ah­ke­raa hin­ta­ver­tai­lua Pris­man ja Wal­mar­tin vä­lil­lä, ja yhä jak­sam­me har­mis­tua, sil­lä le­lut ovat oi­ke­as­taan tup­las­ti kal­liim­pia Suo­men pääs­sä. Toi­saal­ta on hyvä, et­tä esi­mer­kik­si las­ten­vaat­tei­den kal­leus hil­lit­see ku­lut­ta­mis­tam­me ja roh­kai­see mei­tä os­ta­maan käy­tet­ty­jä tuot­tei­ta ja py­säh­ty­mään miet­ti­mään het­kek­si en­nen kuin kort­tia edes vin­gut­taa.

Miltä nyt tuntuu?

Suo­mes­sa olo tun­tuu hy­väl­tä mar­ras­kuun pi­mey­des­tä huo­li­mat­ta. Su­jah­din ta­kai­sin Es­poo­seen kuin kala ve­teen, ja al­ku­jän­ni­tyk­sen laan­nut­tua lap­sil­la on päi­vä­ko­dis­sa mu­ka­vaa. Ai­ka on ku­lu­nut myös eri leik­ki­puis­to­ja tut­kien. Ty­le­ril­le­kin on ol­lut sen ver­ran vi­ri­ket­tä, et­tei hän ole päi­vä­sai­kaan eh­ti­nyt (vie­lä) tul­la sei­nä­hul­luk­si.

Vaik­ka em­me pää­se­kään osak­si lem­pi­juh­la­py­hi­äm­me, hal­lo­wee­nia ja kii­tos­päi­vää, jou­lun odo­tus pi­tää ai­na­kin oman mie­le­ni kor­ke­al­la. Saa näh­dä, mit­kä ovat fii­lik­set puo­len vuo­den ku­lut­tua. Tsemp­piä kai­kil­le SAM:n lu­ki­joil­le lop­pu­syk­syn pi­mey­teen!

***
Ii­da Berg muut­ti kah­dek­san Wis­con­si­nis­sa vie­te­tyn vuo­den jäl­keen ame­rik­ka­lai­sen mie­hen­sä ja kah­den lap­sen­sa kans­sa Suo­meen syk­syl­lä 2024. Per­he to­tut­te­lee uu­den­lai­seen ar­keen Es­poos­sa.