Vanhan vakiintuneen sanonnan mukaan ”ei ole mitään niin amerikkalaista kuin omenapiirakka” (”there is nothing as American as an apple pie”). Onkin totta, että Pohjois-Amerikassa valmistetaan erinomaisia omenapiirakoita ja siellä on jalostettu monia maailmalla tunnettuja ja arvostettuja omenalajikkeita. Toisaalta erilaisia omenalla höystettyjä piirakoita valmistetaan myös monissa muissa maissa. Siksi laittaisinkin omenapiirakan tilalle toisen vielä laajemmin tunnetun ja käytetyn ruokalajin, hampurilaisen.
Hampurilaisen historiassa on yhä joitakin avoimia kohtia ja erimielisyyden aiheita, mutta päälinjat ovat suhteellisen hyvin tiedossa. Hampurilaisen historian katsotaan alkavan 1800-luvun jälkimmäisen puoliskon aikana. Ja kuten nimikin sanoo, sen syntymäkoti on Pohjois-Saksassa, mistä se tuli sieltä lähtöisin olevien siirtolaisten mukana Yhdysvaltoihin. Sen prototyyppinä pidetään Hampurin alueella yleistä frikadellia, kastikkeella päällystettyä jauhelihapihviä, joka nautittiin kahden leipäpalan välissä. Hampuri oli Euroopassa yksi siirtolaisten tärkeimmistä lähtösatamista, joten tuota yksinkertaista ruokalajia alettiin Yhdysvalloissa kutsua hampurilaiseksi.
Pikaruoaksi maailmansodan jälkeen
Monet ovat kuitenkin tiukasti sitä mieltä, että hampurilainen on loppujen lopuksi kuitenkin amerikkalainen keksintö. Ainakin 20 eri ihmistä eri puolilla Yhdysvaltoja on julistautunut jossain vaiheessa hampurilaisen keksijäksi. Selvää onkin, että hampurilaisen tyyppistä ruokaa nautittiin vuosisadan vaihteessa ainakin jo Wisconsinissa, Ohiossa, New Yorkissa ja Connecticutissa. Hampurilaisen lopullisen läpimurron on sanottu tapahtuneen vuonna 1904 Missourissa St. Louisin maailmannäyttelyn yhteydessä.
Pikaruoaksi hampurilainen kehittyi heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Sen huomattiin sopivan erityisen hyvin nopeasti kasvavien tehtaiden työntekijöiden lounasruoaksi. Paitsi, että se oli nopea valmistaa ja helposti nautittavissa ilman, että tarvitsi poistua työpisteen läheisyydestä, sillä uskottiin olevan myös terveydellisiä hyötyjä. Olkoonkin, että terveellisyys riippui pitkälle siitä, miten hampurilainen valmistettiin ja valmistetaan.
Hampurilaisen nopeaan etenemiseen vaikutti merkittävällä tavalla myös uusi keittiöinnovaatio, lihamylly, joka mahdollisti hampurilaispihvien teollisen tuotannon.
Perusrakenne sama kaikkialla
Perushampurilaisissa oli ja on edelleen muutama peruselementti, joita voidaan varioida lukemattomilla eri tavoilla. Ensinnäkin siinä on leipä tai sämpylä, jonka väliin laitetaan hampurilaisen muut elementit: jauhelihasta valmistettu samankokoinen pihvi, erilaisia vihanneksia (sipulia, tomaattia, suolakurkkua, salaatinlehtiä) sekä kosteutta annokseen tuova kastike tai tomaattisose. Tämän perusrakenteen pohjalta on sittemmin kehitetty tuhansia ja taas tuhansia erilaisia variantteja. Ja lisää tulee koko ajan.
Hampurilaisen historiaan liittyy kiinteästi myös sen tuotteistaminen. Ensimmäiset hampurilaisketjut ilmaantuivat Yhdysvaltoihin 1920-luvun alussa, ja tänä päivänä niitä löytyy maailman kaikista maista. Hampurilaiset voivat vaihdella maasta toiseen, mutta niiden perusrakenne on edelleen sama kaikkialla. Jauhelihapihvin sijasta sen sisään voidaan laittaa muuta lihaa, kalaa tai kasviksia. Vihannesten lisäksi siinä voi olla myös viipaloituja hedelmiä ja eri tavoin maustettuja kastikkeita.
Hampurilainen on siinä mielessä helppoa ruokaa, että sen voi valmistaa haluamallaan tavalla tai hakea sen siitä hampurilaispaikasta, johon on erityisesti mieltynyt. Näin tästä saksalaisten siirtolaisten mukanaan tuomasta ruokalajista kehittyi runsaan 100 vuoden aikana globaali ruokailmiö, joka tunnetaan kaikkialla maailmassa. Siksi ei ole mitään mieltä ryhtyä laatimaan tähänkään mitään erityistä hampurilaisohjetta – jokainen voi valmistaa tai ostaa sen haluamallaan tavalla.
***
Jyrki Iivonen on Tampereella asuva eläkkeellä oleva puolustusministeriön entinen viestintäjohtaja. Hän on työskennellyt lisäksi Suomen suurlähetystössä Washingtonissa, Ulkopoliittisessa instituutissa erikoistutkijana sekä erilaisissa opetus- ja tutkimustehtävissä Tampereen yliopistossa. Ruoka ja ruokakulttuurit ovat erityisen lähellä hänen sydäntään.
