Mikä on Yhdysvaltain tutkijan rooli ja tarkoitus suhteessa laajempaan yhteiskuntaan? Tuleeko tutkijan pitäytyä kammiossaan vai olla median roolia täydentävä syvemmän ymmärtämisen avaaja ja tulkki?
Tervetuloa lukemaan uuden sarjan aloittavaa Suomen Yhdysvaltain tutkimuksen seuran FASA:n kolumnia SAM Magazinessa. Finnish American Studies Association, eli FASA, on vuonna 1996 perustettu seura, jonka tarkoitus on ylläpitää ja edistää Yhdysvaltain tieteellistä tutkimusta ja siitä käytävää keskustelua Suomessa.
FASA:lla on vakaa asema maamme Yhdysvaltain-tutkijoiden joukossa. FASA järjestää seminaareja ja muita tapahtumia jäsenistölleen ja haluaa olla aktiivinen, houkutteleva ja dynaaminen tekijä Suomen Yhdysvaltain tutkijoiden yhteisössä. Tähän liittyy myös FASA:n toiminta akateemisen Yhdysvaltain tutkimuksen äänenä laajemman yleisön suuntaan, osana yhteiskunnallista keskustelua ja kommentointia. Tästä esimerkkinä on yksittäisten FASA:n tutkijoiden, kuten Rani-Henrik Anderssonin, Benita Heiskasen ja Mikko Saikun, näkyvä rooli Yhdysvaltain presidentinvaalikeskusteluissa. Tähän liittyy myös ajatus tästä kolumnista, jossa vaihtuvat FASA:n jäsenet kirjoittavat näkemyksiään oman tutkimuksensa ja ajankohtaisten aiheiden rajapinnoilta.
Tutkijoina pyrimme esittämään tieteelliseen tutkimukseen pohjautuvan kriittisen ja monipuolisen näkökulman, hahmottaen laajempia ja syvempiä konteksteja ilmiöiden taustalla, sekä yhteyksiä ilmiöiden välillä yli ajallisten ja kansallisten rajojen. Tutkija on eräänlainen Yhdysvaltain ymmärtämisen tulkki, joka täydentää, syventää ja laajentaa median näkemyksiä. Kaikki tämä ideaalisti mahdollisimman ytimekkäästi ja selkeästi, joskus toki myös provosoivasti.
Tämä kolumnisarja on orastavan yhteistyön väline FASA:n ja SAM:n välillä. Toivottavasti se on samalla myös laajemman ja syvällisemmän Suomessa käytävän Yhdysvaltoja koskevan keskustelun ja tutkimuksen ilmentymä, ajatusten ja näkemysten välittämisen kanava.
Tutkija äänessä
Tutkijat ovat yhä vahvemmin läsnä kommentoimassa yhteiskunnan ajankohtaisia ilmiöitä, mikä taas tuntuu johtavan siihen, että vaikuttamisen ja tutkimuksen raja on hämärtymässä. Jotkut tosin näkevät yhä, että tässä yhtälössä tutkijan arvovalta kärsii ja illuusio objektiivisuudesta rikkoutuu.
Toisaalta moni näkee, että tutkija ei voi esittää olevansa kaiken yläpuolella oleva objektiivinen tarkkailija, jonkinlainen aiheesta irrallaan oleva tietäjä. Tämä on myös minun näkemykseni. Muistan, kun aloitin omat historian opintoni Helsingin yliopistossa vuonna 1995. Tuolloin eräässä keskeisessä tenttikirjassa luki, ettei tutkijan voi olettaa tietävän ajankohtaisista poliittisista kiistoista ja hänen tulisi itseasiassa pitää välimatkaa päivänpolttaviin kysymyksiin. Tutkijan rooli olisi hahmotella laajempia kokonaisuuksia ja pidättäytyä kommentoimasta ajankohtaisuuksia. Ajatuskin tuntuu aika hassulta nykypäivän menoa seuratessa.
Jos otetaan lähtökohdaksi, ettei ole vain yhtä totuutta vaan on keskenään ristiriitaisia kertomuksia ja moniäänisiä ja monikerroksisia tulkintoja, tutkijan rooli tulee olla hahmottamassa näitä vaihtoehtoisuuksia ja monitulkinnallisuuden ääniä. Tämä ei tarkoita, että tutkija ei voisi ottaa kantaa vaan pikemminkin, että hänen tulisi ottaa kantaa ja tuoda julki omat perustellut vuosien systemaattiseen tutkimiseen, perehtymiseen ja ymmärtämiseen perustuvat näkemyksensä.
Valeuutisten, klikkiotsikoiden, sosiaalisen median ja kasvavan polarisaation maailmassa tutkijan äänelle tulee löytyä tilausta, jotta se monitasoinen ja monisyinen maailma, jossa elämme, ei pinnallisuuden hektisessä syklissä litistyisi vastakkainasetteluiksi ja loanheitoksi.
Mesa Verdestä ja imperiumeista
Historioitsijana olen viime aikoina omassa tutkimuksessani lähtenyt liikkeelle yhä enemmän nykyajan ilmiöistä ja seurannut niitä ajassa eri suuntiin. Olen pohtinut kuka omistaa menneisyyden, millaisia tarinoita kerromme, miten ajalliset yhteydet nykypäivästä menneisyyteen hahmottuvat ja miten tämä koko prosessi elää jatkuvassa muutoksessa, paineistuksessa ja kiistelyissä.
Olen pohtinut Kansallismuseon Mesa Verde esineistön palautusta, siitä käytyä keskustelua nykypäivässä ja Gustaf Nordenskiöldin osallisuutta aikansa koloniaalisten tarinoiden ja valtarakenteiden ylläpitoon. Ruotsinsuomalainen Nordenskiöld päätyi vuoden 1891 maailmanympärimatkallaan Coloradoon anasazi-kulttuurin raunioille, näki mahdollisuuden edistää omaa nuorta tieteellistä uraansa. Hän keräsi ja pakkasi yli 600 esineistön –mukana ihmisjäännöksiä – kokoelman kohti Ruotsia.
Tästä anasazien esineistöstä on suuri osa yhä Suomessa, vaikka 10 prosenttia palautettiin viime vuonna pueblo-intiaaneille. Palautusta edelsi keskustelu siitä, kenelle esineistö kuuluu, kuka omistaa tämän historian ja mikä oli Suomen rooli tässä. Tarinan keskiössä tuntui olevan vakuuttelu, että Nordenskiöld ei ollut tehnyt mitään väärää. Eikä Suomi ole missään tapauksessa ollut kolonialistinen ja että mitään anteeksi pyydettävää ei nytkään ole.
Vähemmälle huomiolle jäi se, että Nordenskiöld pidätettiin Coloradossa. Hänet nähtiin tunkeutujana, joka vei arvokasta kulttuuriperintö maasta. Perintöä, jonka Yhdysvallat koki itselleen kuuluvaksi. Mutta kyseessähän oli asutuskolonialistiseen valloitukseen perustuva näkemys oikeutuksesta. Yhdysvallat oli saavuttanut juuri ylivallan lounaisalueilla pitkällisten sotien ja asuttamisen kautta. Viimeiset taistelut chiricahua-apasseja vastaan päättyivät vuonna 1886, viisi vuotta ennen kuin Nordenskiöld saapui Mesa Verdeen. Nordenskiöld siis syyllistyi kolonialistisen imperiumin omiman historian ja kulttuuriperimän uudelleen anastukseen.
Mesa Verde-esineistön vaiheet tulee sijoittaa kontekstiinsa. Ja yhtälössä on otettava mukaan, että Yhdysvallat on imperiumi, joka kipuilee oman historiansa ja nykyisyytensä kohtaamisen kansaa. Se on historian voimakkaimpia ja valloituksissaan menestyksekkäimpiä imperiumeja. Se on asutuskolonialismin (kolonialismin, jossa otetaan haltuun maa-alueita ja korvataan sen alueen asukkaat ulkopuolisilla tulijoilla) historian mallimaa. Saksan keisarikunta, Natsi-Saksa ja Japani, näkivät sen näin, ihaillen ja peläten Yhdysvaltojen 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun alueellisen laajentumisten vauhtia, uudisasuttamisen volyymia ja hallinnollisen sekä taloudellisen integraation tehokkuutta. Yhdysvallat oli siis kolonialistinen imperiumi muiden joukossa ja maailma näki sen näin jo yli sata vuotta sitten.
Yhdysvalloilla on itsensä tunnistamisen vaikeus, oman kolonialistisen historian ja nykypäivän kohtaamisen tuska. On toki helpompi kieltää ja kiertää kuin katsoa peiliin, eikä Yhdysvallat tässä suhteessa ole ainutlaatuinen. Perinteisen näkemyksen mukaan kolonialismi on ollut korkeintaan lyhyt vaihe Yhdysvaltain historiassa 1900-luvun vaihteessa Espanjan kanssa käydyn sodan seurauksena.
George W. Bush totesi presidenttinä, että Yhdysvallat ”ei tee imperiumia” ja että se on ollut tietoinen valinta kautta historian. Yhdysvallat on sulkenut Bushin mukaan imperiumin tien itseltään. Sen sijaan voitaisiin todeta, että Yhdysvallat on sulkenut silmänsä omalta historialtaan, yhä jatkuvalta asutuskolonisaatiolta ja alkuperäiskansojen maiden miehitykseltä ja kulttuuriselta omimiselta. Pieni osa tätä tarinaa on kiista Mesa Verdesta, sen esineistön omistajuudesta ja sen historian kirjoittamisesta. Ja tähän tutkija voi ottaa kantaa.
***
Janne Lahti (dosentti, filosofian tohtori) työskentelee Helsingin yliopistossa Akatemiatutkijana. Hän on erikoistunut asutuskolonialismin, rajaseutujen, Yhdysvaltain lännen, Saksan kolonialismin ja Pohjoismaisen kolonialismin ylirajaiseen ja globaalihistoriaan. Lahti on asunut yli kolme vuotta aikuisiästään Yhdysvalloissa, opiskellen Berkeleyssä ja Fulbright-stipendiaattina Nebraskan yliopistossa sekä toimien tutkijana Huntington Libraryssa ja Arizonan yliopistossa. Hänen tutkimuksiaan ovat German and United States Colonialism in a Connected World: Entangled Empires (Palgrave, 2021); The American West and the World: Transnational and Comparative Perspectives (Routledge, 2019) ja Wars for Empire: Apaches, the United States, and the Southwest Borderlands (University of Oklahoma Press, 2017). Lahti toimii paraikaa Suomen Yhdysvaltain tutkimuksen seuran puheenjohtajana. Hänet tavoittaa osoitteesta: janne.lahti@helsinki.fi
Asiantuntija-artikkeli on osa Finnish American Associationin (FASA) SAM Magazinelle kirjoittamaa ajankohtaista Yhdysvallat-kolumnisarjaa.
