Tosi-tv:ssä nuo­ri tul­li­mies ker­too hie­man pe­lok­kaal­ta vai­kut­ta­val­le mat­kai­li­jal­le, et­tä Yh­dys­val­toi­hin tul­les­sa oli­si hyvä ol­la mat­ka­suun­ni­tel­ma. Vir­kai­li­jan mu­kaan us­kot­ta­va suun­ni­tel­ma tai sen puut­tu­mi­nen voi­vat vai­kut­taa maa­han­tu­lo­pää­tök­seen. Tuos­ta tul­li­re­a­li­tyn jak­sos­ta tu­lee mie­lee­ni en­sim­mäi­nen reis­su­ni USA:han syys­kuus­sa 2010.

Oli­pa hyvä, et­tei mi­nul­ta ky­sel­ty tar­kem­paa mat­ka­suun­ni­tel­maa, kos­ka sel­lais­ta ei ol­lut. Tuon ajan ta­voil­le­ni us­kol­li­se­na olin pai­na­nut ke­sän hom­mia, lait­ta­nut rin­kan sel­kään, ja va­ran­nut len­not jon­ne­kin. Täl­lä ker­taa koh­tee­na oli LAX, Los An­ge­les, Ka­li­for­nia. Tar­koi­tuk­se­ni oli viet­tää koh­tees­sa 21 vuo­ro­kaut­ta ei­kä mi­nul­la ol­lut ha­ju­a­kaan, mitä kuu­lui­si näh­dä tai teh­dä.

Elokuvista tuttu LA

Rum­pu­jen soit­to on kul­ke­nut mu­ka­na elä­mäs­sä­ni ai­na, jo­ten lo­si­lai­set bän­dit ja le­gen­daa­ri­set klu­bit oli etu­kä­teen tse­kat­tu. Pyö­rin Whis­ky a Go Gon ja Vi­per Roo­min huu­deil­la, ja tun­tui kuin oli­sin tal­lus­tel­lut jon­kun elo­ku­van si­säl­lä. Sama fii­lis tuli oi­ke­as­taan ihan sa­man tein, kun las­keu­duin Lo­siin.

Luin Möt­ley Crüen Tör­ky­teh­das -kir­jan en­sim­mäi­sen jenk­ki­run­di­ni ai­ka­na, ja se tun­tui rock ’n roll-joh­da­tuk­sel­ta, kos­ka aloi­tin kir­jan lu­ke­mi­sen Re­don­do Be­ac­hil­lä, ja tämä ky­sei­nen opus al­koi sa­mal­ta ran­nal­ta. Tuli kyl­mät vä­reet, ja hy­vät lo­ma­fii­lik­set.

LA:ssa laa­hus­tin mui­den rink­ka­reis­saa­jien kans­sa hos­tel­lis­ta toi­seen, kun­nes am­pai­sin muu­ta­mak­si päi­väk­si Las Ve­ga­siin. Ve­ga­sin py­säk­kiin liit­tyy haus­ka mu­sa­ta­pah­tu­ma; haa­hui­lin Hou­se of Blues-klu­bin li­pun­myyn­tiin, ja ky­se­lin, mikä bän­di esiin­tyi­si il­ta­sel­la. Li­pun­myy­jä vas­ta­si, et­tä Apo­ca­lyp­ti­ca from Fin­land! Kun iloi­nen lip­pu­kaup­pi­as kuu­li, et­tä olin ko­toi­sin sa­mas­ta maas­ta, hän huu­dah­ti, et­tä olen­pa us­kol­li­nen fani. En jak­sa­nut kor­ja­ta asi­aa, et­tä tuu­ris­ta­han täs­sä on nyt kyse, vaan os­tin li­pun ja nau­tin il­lal­la hy­väs­tä show:sta yl­pe­ä­nä maa­mie­his­tä­ni.

SFO:sta Eurajoelle

Las Ve­ga­sin jäl­keen lo­ma­ni oli ai­ka lail­la lo­puil­lan­sa, ja saa­vuin kir­jai­mel­li­ses­ti tien­ris­teyk­seen. Vaih­to­eh­to­ja oli ta­san kak­si; os­taa ju­na­li­put ete­lään ja viet­tää vii­mei­set vii­si päi­vää Lo­sis­sa tai käy­dä pi­kai­ses­ti San Fran­cis­cos­sa. On­nek­si tuli va­lit­tua tuo vii­mek­si mai­nit­tu. Ta­pa­sin ni­mit­täin seu­raa­va­na päi­vä­nä ny­kyi­sen vai­mo­ni Ja­mien.

Ja­mie oli tul­lut Fris­coon kah­ta viik­koa ai­kai­sem­min opis­ke­le­maan ark­ki­teh­to­nis­ta va­lo­ku­vaus­ta. Asuim­me sa­mas­sa Ade­lai­de -hos­tel­lis­sa, joka oli tuol­loin vie­ras­mää­räl­tään maa­il­man suo­si­tuim­pia hos­tel­le­ja. Aloin li­ki­main vä­lit­tö­mäs­ti kan­te­le­maan Ja­mien pah­vi­laa­ti­koi­ta, ja sa­mai­nen puu­ha jat­kuu tä­nä­kin päi­vä­nä. Nyt suu­rin osa vuo­den kan­nis­ke­lus­ta ta­pah­tuu Eu­ra­jo­el­la, jos­sa kan­ta­mi­ses­sa aut­taa 5-vuo­ti­as Leo-poi­kam­me. Ja­mie sai Suo­men kan­sa­lai­suu­den vii­me syys­kuus­sa, mikä oli tie­ten­kin per­heel­lem­me iloi­nen ta­pah­tu­ma.

Ny­ky­ään py­rim­me käy­mään Yh­dys­val­lois­sa vä­hin­tään ker­ran vuo­des­sa. Ja­mie on ko­toi­sin Ar­kan­sa­sis­ta, jos­sa mei­tä odot­taa laa­ja ja lä­hei­nen per­he ja ys­tä­vät.

Lo­mil­lam­me met­säs­tän lan­ko­mies­ten kans­sa val­ko­hän­tä­peu­raa min­kä eh­din, kun kau­si on pääl­lä mar­ras­kuun puo­li­vä­lis­tä jou­luun as­ti. Li­ha­puuk­ko py­syy kä­des­sä liha- ja ruo­ka­kaup­pa­taus­ta­ni an­si­os­ta. Olen ruo­ka­kaup­pi­aan poi­ka, ja ny­ky­ään Ki­vi­ky­län Ko­ti­pal­vaa­mon myyn­ti­pääl­lik­kö. Mai­ne on kii­ri­nyt, kii­tos su­vun mies­ten, ja olen­kin ”saa­nut” nyl­keä Ar­kan­sa­sis­sa jo yli tois­ta­kym­men­tä peu­raa vuo­sien var­rel­la. Yh­dys­val­lois­ta olen li­säk­si saa­nut hy­viä soit­to­ka­ve­rei­ta, ja olen pääs­syt soit­ta­maa Ame­rii­kan man­te­reel­la jo muu­ta­mia ihan oi­kei­ta soit­to­keik­ko­ja.

Puheenjohtajuus on suuri kunnia

Mi­nun Ame­rik­ka­ni on vie­lä­kin elo­ku­va­mai­nen, var­sin iloi­nen ja mie­len­kiin­toi­nen paik­ka. Koen, et­tä olen etuo­i­keu­tet­tu, kun saan kes­kus­tel­la kai­kis­ta maa­il­man asi­ois­ta sekä oi­kein ko­van lin­jan re­pub­li­kaa­nien et­tä var­sin li­be­raa­lien de­mok­raat­tien kans­sa. Olen huo­man­nut, et­tä pa­ras lä­hes­ty­mis­ta­pa kum­man­kin kans­sa kes­kus­te­luun on ker­toa, mi­ten asi­at ovat jär­jes­tet­ty Suo­mes­sa, ja laa­jem­min Poh­jois­mais­sa.

Mi­nut va­lit­tiin tänä vuon­na SAM Rau­man pu­heen­joh­ta­jak­si. Pes­ti on suu­ri kun­nia, ja kii­tän SAM Rau­man hal­li­tus­ta luot­ta­muk­ses­ta. Liit­to on nyt kun­ni­ak­kaas­sa 80v. iäs­sä, ja te­kee tänä päi­vä­nä tuo­ta edel­lä mai­nit­tua, en­tis­tä­kin tär­ke­äm­pää tie­do­tus­hom­maa, mi­ten asi­at näh­dään ja mi­ten ne on hoi­det­tu eri puo­lil­la At­lant­tia.

***
Mika Haan­pää on SAM Rau­man pu­heen­joh­ta­ja.