Mi­nun Ame­rik­ka­ni-pals­tal­la esi­tel­lään SAM-jä­se­nien oma­koh­tai­sia Ame­rik­ka-ta­ri­noi­ta.

”Ihan kuin oli­si he­rän­nyt eloon tal­vi­hor­rok­ses­ta”. Kol­le­gaa hu­vit­ti ker­to­es­saan ha­vain­to­jaan mi­nus­ta Chi­ca­gon ken­täl­lä pit­kän len­to­mat­kan jäl­jil­tä. Tot­ta on­kin, et­tä Yh­dys­val­to­jen tuot­ta­ma elik­sii­ri­vai­ku­tus tep­sii joka ker­ta. Vii­meis­tään val­ko­vih­re­ät tie­kyl­tit tak­sis­ta näh­des­sä­ni mi­nut val­taa niin voi­ma­kas hy­vä­no­lon tun­ne, et­tä te­kee mie­li hih­kais­ta: ko­to­na ol­laan.

Suh­tee­ni Ame­rik­kaan on täyn­nä epä­joh­don­mu­kai­suuk­sia. En­sim­mäi­nen nu­rin­ku­ri­suus liit­tyy jo pe­rus­taan. Mi­ten niin epä­re­a­lis­ti­sel­le poh­jal­le ra­ken­tu­nut kiin­ty­mys on voi­nut osoit­tau­tua niin kes­tä­väk­si?

Dallasista Aarne Tanniseen

Nä­ke­myk­se­ni ame­rik­ka­lai­suu­des­ta muo­dos­tui al­le kou­lui­käi­se­nä, jol­loin odo­tin koko vii­kon per­jan­tai­na Kym­me­nen Uu­tis­ten jäl­keen lä­he­tet­tä­vää Dal­la­sin uu­sin­taa. Sar­ja oli kau­ka­na las­te­noh­jel­mas­ta, mut­ta olen vie­lä­kin kii­tol­li­nen äi­dil­le­ni ym­mär­ryk­ses­tä suu­ren in­to­hi­mo­ni edes­sä.

Ku­vi­oon kuu­lui myös vah­va ai­ko­mus muut­taa maa­han heti yli­op­pi­las­kir­joi­tus­ten jäl­keen. Myö­hem­min suun­ni­tel­mak­si tar­ken­tui ura New York Ti­me­sin toi­mit­ta­ja­na. ”Tääl­lä Aar­ne Tan­ni­nen, Was­hing­ton” kuu­los­ti sa­ma­nai­kai­ses­ti sy­käh­dyt­tä­väl­tä ja tur­val­li­sel­ta.

Jou­duin kui­ten­kin odot­ta­maan 22-vuo­ti­aak­si as­ti en­sim­mäis­tä mat­kaa­ni Yh­dys­val­toi­hin. Vie­tin tuol­loin kol­me kuu­kaut­ta Wis­con­sin Del­l­sis­sä SAM:n ke­sä­työ­oh­jel­mas­sa. Mi­ni­mi­palk­kai­nen työs­ken­te­ly ho­tel­li Co­pa­ca­ba­nan ui­ma-al­las­baa­ris­sa opet­ti enem­män ame­rik­ka­lai­ses­ta yh­teis­kun­nas­ta kuin sii­he­nas­ti­set opin­not val­ti­o­tie­teel­li­ses­sä tie­de­kun­nas­sa yh­teen­sä.

Ve­si­rok­ko­e­pi­de­mi­an myö­tä näim­me omin sil­min, mitä so­si­aa­lis­ten ris­kien re­a­li­soi­tu­mi­nen voi käy­tän­nös­sä mer­ki­tä yh­teis­kun­nan tur­va­verk­ko­jen puut­tu­es­sa. Koh­taa­mi­set baa­ri­tis­kin yli konk­re­ti­soi­vat, mil­lai­sil­ta omat ja tois­ten en­nak­ko­luu­lot tun­tu­vat. Työs­sä it­se­näi­nen har­kin­ta ei ol­lut suo­si­tel­ta­vaa, mut­ta au­to­mat­koil­la syn­tyi huu­maa­va ko­ke­mus yk­si­lön va­pau­des­ta.

Pollyannamainen idealisti ja pohjoismaalainen sosiali­de­mok­raatti

Vuo­den 1999 jenk­ki­ke­sän jäl­keen olen kier­tä­nyt Yh­dys­val­to­ja mo­nis­sa eri roo­leis­sa: tu­ris­ti­na, vie­rai­le­va­na tut­ki­ja­na yli­o­pis­tos­sa ja kon­fe­rens­si­o­sal­lis­tu­ja­na. Ma­yf­lo­we­ril­la saa­pu­nut si­säi­nen pu­ri­ta­nis­ti on ai­na yh­tä vai­kut­tu­nut sa­mois­ta asi­ois­ta kuin olin en­sim­mäi­sel­lä vie­rai­lul­la­ni­kin: avoi­muu­des­ta omien ar­vo­jen edes­sä, us­kon­non luon­te­vas­ta ni­vou­tu­mi­ses­ta ar­kie­lä­mään, ih­mis­ten ys­tä­väl­li­syy­des­tä ja lo­put­to­man ener­gi­ses­tä il­ma­pii­ris­tä.

Sa­ma­nai­kai­ses­ti ame­rik­ka­lais­ten här­kä­päi­syys po­liit­ti­sen kor­rup­ti­on, jyrk­kien tu­lo­e­ro­jen, ra­sis­min, huu­mei­den, oi­keus­lai­tok­sen epä­oi­keu­den­mu­kai­suu­den ja mo­nien mui­den on­gel­mien­sa edes­sä tun­tuu kä­sit­tä­mät­tö­mäl­tä. Mi­ten te et­te ta­jua, et­tä yh­teis­kun­ta­mal­lin­ne myö­tä ame­rik­ka­lai­nen unel­ma muut­tuu ir­vi­ku­vak­si it­ses­tään? Ih­mi­sen oi­keus pon­nis­tel­la unel­mien­sa eteen ra­joit­tuu self-help-op­paan lu­ke­mi­seen kak­si työ­vuo­roa si­säl­tä­neen päi­vän päät­teek­si. Nuor­ten tu­le­vai­suus siin­tää vä­hin­tään yh­tä us­vai­se­na ei­kä yhä kär­jis­ty­vä eri­ar­voi­suus näy­tä kiin­nos­ta­van po­liit­tis­ta eliit­tiä vaa­le­ja pi­dem­mäl­le.

Jo­tain täl­lais­ta mie­tin poh­joi­sa­me­rik­ka­lais­ten suur­kau­pun­kien ka­tu­ja kä­vel­les­sä­ni. Pol­ly­an­na­mai­nen ide­a­lis­ti ja poh­jois­maa­lai­nen so­si­aa­li­de­mok­raat­ti käy­vät sil­loin sel­lais­ta vään­töä kes­ke­nään, et­tä se sti­mu­loi koko mie­len ja ole­muk­sen. Sama si­säi­nen jän­ni­te saa kui­ten­kin ai­kaan sen, et­tä suh­tee­ni Ame­rik­kaan on sy­väs­ti hen­ki­lö­koh­tai­nen.

Vaik­ka muu­ten olen tai­pu­vai­nen pui­maan ja per­kaa­maan asi­at pe­rin­poh­jai­ses­ti, en mie­lel­lä­ni ana­ly­soi jenk­ki­hul­luut­ta­ni sen tar­kem­min. Mat­ka­to­ve­rit sen toki huo­maa­vat vä­ki­sin­kin, mut­ta kyse on en­nen kaik­kea mi­nun Ame­ri­kas­ta­ni ja sii­tä, mitä Ame­rik­ka mi­nul­le edus­taa: ihan­tei­ta, jois­ta saa ol­la yl­peä.

Nä­ke­mys poik­keuk­sel­li­suu­des­ta, halu py­syä us­kol­li­se­na omal­le pe­rus­tal­le, yk­si­lö­kes­kei­syys yh­dis­tet­ty­nä yh­tei­söl­li­syy­teen ja näi­tä kos­ke­vat kamp­pai­lut ja jän­nit­teet te­ke­vät Yh­dys­val­lois­ta lo­put­to­man kieh­to­van maan. Sen dy­na­miik­ka tun­tuu jol­lain kum­mal­li­sel­la ta­val­la lä­hei­sel­tä ja tu­tul­ta. Eh­kä juu­ri sik­si rak­kau­te­ni Ame­rik­kaan on kes­tä­nyt niin ul­koi­set re­a­li­tee­tit kuin nii­tä kos­ke­vat si­säi­set ris­ti­rii­dat. Jopa sil­loin kun maa­lis­kuus­sa 2009 sei­soin South­for­kin te­ras­sil­la kel­ta­rai­tai­sen mar­kii­sin al­la ja kuu­lin, et­tä kaik­ki sar­jan si­sä­ku­vauk­set oli­kin teh­ty stu­di­ol­la.

Jut­tu on jul­kais­tu SAM Ma­ga­zi­ne 2/2020-nu­me­ros­sa tou­ko­kuus­sa 2020.

Han­na Wass on ylei­sen val­tio-opin do­sent­ti Hel­sin­gin yli­o­pis­tos­sa. Hän käy Yh­dys­val­lois­sa joka ke­vät ja syk­sy po­li­tii­kan tut­ki­muk­sen kon­fe­rens­seis­sa.